lauantai 14. syyskuuta 2019

Valon Kymppi

Kymppi on juoksumatka, johon minulla on jonkinlainen kauhunsekainen viha-rakkaussuhde. Se on niin lyhyt, että koko juoksu on yhtä tuskaista raastoa. Silti se on niin pitkä, että siinä ehtii kokea monenmoista. Olen juossut monta Finlandia Maratonia ja puolikasta. Tuntui vähän hassulta mennä "vain kymppi".

Juoksun startatessa iltakahdeksalta oli vielä valoisaa, mutta hämärä jo antoi ensimmäisiä merkkejään. Finlandiahymniä kuunnellessa jännitys tärisytti kehoa. Vai oliko se stressi? Olin saanut valmistautua juoksuun suorittamalla töistä kotiin tultua salamannopean lähdön lapsen harrastuskuskiksi ja siitä suoraan tekemään perheen viikon ruokaostoksia jättimarkettiin. Olin syönyt päivällistäni eväsrasiasta Prisman parkkihallissa ja miettinyt, että hyvältä maistuu ruoka näinkin. Siitä sitten kotiin, ruuista kriittisimmät jääkaappiin ja pakastimeen ja sitten pikapikaa juoksuvaatteita ylle ja nopeat päätökset mukaan otettavista varusteista. Mies ehti onneksi viedä minut tapahtumapaikalle.

Tapani mukaan asetuin joukon häntäpäähän, minkä seurauksena sain ohitella ihmisiä koko juoksuni ajan. Tämä oli uutta, en ole mikään nopea juoksija ja aikakin oli kaikkea muuta kuin nopean juoksijan aika. Hengitys kulki hyvin ja jalat toimivat, mutta hidasta oli. En osaa sanoa tarkkaan, kuinka paljon alun ryysis maksoi minuuteissa, mutta hitaalta se tuntui. Juoksu alkoi tuntua raskaalta jo ensimmäisellä kierroksella. Pohdin, noudattavatko kympin juoksun vaiheet maratonin vaiheita. Kerroin kilometrilukeman neljällä. Tämä olisi 12 km kohta maratonilla eli vielä pitäisi olla helppoa, melko lannistava ajatus. Luovuin laskemisesta. Ilta pikkuhiljaa pimeni sen tunnin aikana, minkä matka kesti. Reitin varrelle oli laitettu ulkotulia ja erilaisia valoja tunnelmaa luomaan. Bändi soitti ja kannustajia riitti matkan varrella. Osa perheestä oli tullut myös paikalle kannustamaan ja ottamaan kuvia.

Ai kauhea, mikä kanta-askellus ja vielä noin paljon kehon edessä.
Hyvä, mutta hidas juoksu. Voi olla, että ilta ei sovi minulle tällaiseen vauhtikisailuun. Tai sitten arjen kiireet vain veivät parhaan terän. Tai vanhuus iskee. Kun katsoin kuvia itsestäni, totesin juoksutekniikan olevan ihan pielessä ja siihen yritän jatkossa kiinnittää huomiota. Tapahtuma oli tunnelmallinen ja sain itsestäni irti sen, mikä oli otettavissa. Siksi loppufiilis oli kaiken kaikkiaan oikein hyvä.

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Viikonloppupatikointia Pohjois-Karjalassa

Lähdin ystävän kanssa viikonlopun irtiotolle Nurmekseen. Olimme varanneet yöpymisen Sokos Hotel Bombasta Nurmeksesta. Saavuin paikalle bussilla, koska alan yhä enemmän viihtyä julkisessa liikenteessä. Matkan aikana voi tehdä töitä tai vaikka nukkua ja ympäristö (ja oma perhe) kiittää, kun oma auto jää kotiin.

Nousin bussin kyytiin 9-tien varresta. En ollut lapsuuden jälkeen noussut kaukobussin kyytiin matkan varrelta ja siksi olin jo todella hyvissä ajoin pysäkillä. Sainkin siitä oikein kunnon kokemuksen, kun siinä odotellessa auringonpaiste vaihtui ukkosen jyrinään ja kovaan sateeseen. Mitään sadevaatteita minulla ei tietenkään ollut, paitsi ohut vettä pitävä juoksutakki, jonka hätäpäissäni kaivoin matkatavaroitten suojaksi. Ja bussin arvioituun tuloon olisi vielä vaikka kuinka kauan aikaa. Matkustin Kuopioon, jossa vaihdoin Nurmeksen bussiin. Matkahuollosta ei voinut varata lippua vaihtoyhteydellä, joten täytyi ottaa kaksi erillistä lippua ja luottaa siihen, että vartin vaihtoaika riittää ehtimiseen. Se riitti. Kuivattelin vaatteitani matkalla parhaani mukaan, mutta eiväthän ne kuivua ehtineet. Onneksi bussissa oli lämmin.

Nurmes näytti bussin ikkunasta kauniilta paikalta, järveä joka suunnassa ja vanhoja kauniisti kunnostettuja taloja. Huoneemme oli hotellia ympäröivässä mökkikylässä Pielisen rannalla, "karjalaiskylässä", ja ihan viihtyisä. Seuraavaksi päiväksi olimme suunnitelleet patikointia.

Mökkikylä Pielisen rannalla.

Suunnitelmissa oli kiertää ystäväni autolla rengasreitti, jonka varrelle osuisi Porttilouhen rotko ja Raesärkät. Google Maps opasti meitä. Lähdimme ajamaan kohti Porttilouhea. Olin lukenut ajo-ohjeita myös netistä, niissä käskettiin kääntyä isolta tieltä Tervavaarantielle ja ajaa sitä 8 km. Neljän kilometrin jälkeen näimme kyltin, jossa luki UKK, se osoitti oikealle eli juuri oikeaan suuntaan. Pohdimme, lähteäkö vai eikö, Porttilouhi piti olla UKK-reitin varrella. Päätimme lähteä katsomaan, mutta se osoittautui virheeksi. Käännyimme takaisin ja jatkoimme Tervavaarantietä eteenpäin. Tie oli erittäin karkeakivinen ja hidas ajaa. Puhelimessa oli verkkoa juuri ja juuri. Kahdeksan kilometrin jälkeen ilmestyi viitta Porttilouheen. Käännyimme sinne. Ohjeen mukaan pitäisi ajaa 1 km ja pysäköidä autiotalon pihaan. Tämä piti paikkansa, näimme aution kämpän ja sen pihassa tilaa parille autolle.

Autiotalo. Olisi hauska tietää talon historia.

Reitti lähti talon pihasta. Sää oli kaunis ja reitti selkeä. Noin kilometrin taivaltamisen jälkeen saavuimme kalliolle ja pian alkoi rotko avautua alapuolellamme. Rotkon reunalla oli taukopaikka, jonka vierestä lähti polku alas rotkoon. Rotko oli aivan huima paikka! Kuivan kangasmaaston keskellä onkin kosteaa, saniaisia ja virtaavaa solisevaa vettä, ympärillä kalliot korkeuksiin. Polku vei ensin rotkoa pitkin ja sitten nousi ylös "portille", joka on tarinoitten mukaan ollut parantajien paikka. Joka siitä käy, paranee vaivoistaan.

Porttilouhen maaginen, parantava portti. 

Palattuamme autolle lähdimme jatkamaan matkaa Tervavaarantietä eteenpäin. Googlen mukaan sitä pitäisi ajaa vielä toinen mokoma, kääntyä toiselle tielle ja saapua sitten isolle tielle. Kun saavuimme ensimmäiseen risteykseen, siinä olikin kyltti sillan poistamisesta. Zoomailin karttaa ja toden totta, matkalla tulisi vastaan silta joen tai puron yli. Ei voi olla totta! No, ei siinä auttanut kuin kääntyä takaisin samaa hitaasti ajettavaa pienen pientä tietä.

Ei voi olla totta! Tämä vaatisi James Bond -henkistä vauhdinottoa. Päätimme olla nössöjä ja kääntyä takaisin.

Kiersimme Raesärkille toista kautta. Googlen ajo-ohjeet veivät hyvin perille. Kulkureitti oli varsin selkeä, kävelimme helppokulkuista leveää baanaa harjumaisemassa. Ympärillä kapeita suojärviä, keskellä korkeampi, kuiva mäntykangas. Siinä kyllä silmä lepäsi! Reitti oli viiden kilometrin pituinen yhteen suuntaan, samaa reittiä piti palata takaisin. Paitsi jos käy niinkuin meille, että päädyimme erehdyksessä yhden järven väärälle puolelle ja saimme siis kiertää paluumatkalla osin eri reittiä. Alkumatkasta reitti oli leveää baanaa, lopussa helppokulkuista polkua. Matkalla oli nuotiopaikka.

Tässä voisi kivasti myös juosta tai pyöräillä.

Koko päivän kulkemisen jälkeen menimme syömään ja kylpylään uimaan. Kylpylästä pääsi myös ulos poreammeeseen. Vieressä oli pääsy uimarannalle ja kävimmekin pulahtamassa Pielisen viileissä aalloissa illan hämärtyessä. Täydellistä!


Polkuosuuskin oli hyvin helppo kulkea.



SisuXTrailille vuotta myöhässä

Lapinjärvellä järjestettävä SisuXTrail juostiin tänä vuonna kesäkuussa. Olin ilmoittautunut tähän tapahtumaan jo vuotta aiemmin, mutta pande...