lauantai 22. elokuuta 2020

Sisu-seikkailu, sittenkin!

 Meidän ei ensin pitänyt osallistua tänä vuonna. Olin parini kanssa mennyt Rento-sarjan kahtena peräkkäisenä kesänä ja nyt olisi vuorossa astetta pidempi Adventure. Parillani Helillä oli kuitenkin samaan viikonloppuun jo muuta menoa. Sitten iski pandemia ja perui tämän menon, mutta ei seikkailua. Päätimme osallistua.

Koska pääasiallinen harrasteeni on juoksu, nykyään yhä enemmän poluilla, en ollut pyöräillyt juurikaan ennen seikkailua. Yhden 25 km lenkin kävin heittämässä todeten, että satulani painaa takapuolta todella ikävästi ja jalkapohjani puutuvat. Ei hyvä. Koska arjessa on niin paljon kaikkea muutakin ajateltavaa, tämä ongelma painui unholaan ja päätin, että sitkeydellä selviän. Ja onhan siinä paljon hetkiä, kun noustaan pois pyörän selästä.

Seikkailun ajankohta oli tänä vuonna viikko töitteni aloituksesta. Koulun alku ja töihin paluu on aina jonkinlaista hässäkkää, mutta tänä vuonna oikein erityisen paljon, koska olimme juuri muuttaneet vastavalmistuneeseen rakennukseen ja kaikki käytänteet ja tavarat hakivat vielä paikkaansa. Viestitin Helille viikolla, että epäilen kuinka hyvin jaksan ratkoa minkäänlaisia suunnistus- ym. pulmia. Koska Heli puolestaan epäili omaa kuntotasoaan, päätimme yksissä tuumin ottaa koko homman hauskanpidon kannalta. 

Perjantaiaamuna pakkasin autoon työkamppeitten lisäksi matkalaukun ja pyörän. Oppituntien päätyttyä huokaisin hetken ja lähdin ajamaan kohti Itä-Suomea. Yövyin Helin kotona ja yhdessä illalla pakkailimme reppujamme. Herätys olisi aamulla varhain. Edellisistä kerroista poiketen reitti mentäisiin yhtenä lenkkinä, käymättä kertaakaan huoltopisteen kautta. Siksi piti miettiä tarkaan, paljonko energiaa ja juotavaa pitäisi kantaa mukana. Otin reppuun Vitargo-juomaa rakossa ja lötköpulloissa, vihreitä kuulia, suklaapaloja, lakritsitaateleita ja suolapähkinöitä. Lisäksi mukana oli pari patukkaa lähtöön ja rusinoita hätävaraksi.

Kello herätti meidät ennen kuutta, jotta ehtisimme Kontiolahdelle mahdollisimman pian seitsemän jälkeen. Perillä saimme sujuvasti jonottamatta kartan ja reittikirjan. Ryhdyimme heti tutkimaan niitä. Prologiin liittyi kuva-arvoitus, jonka ratkaisun avaimet saisimme hetkeä ennen lähtöä ja jonka vastauksen perusteella pitäisi sitten kiertää joko enemmän tai vähemmän rasteja. Arvoitus oli samanlainen yhtälöryhmä-tyyppinen tehtävä, joita somessa on paljon pyörinyt, siitä puuttuivat vielä luvut. Tutkimme kuvaa valmiiksi ja teimme siitä havaintoja, mitä kaikkea koukkua ja ansaa siihen olikaan viritetty. Lisäksi tutkimme reittikarttaa ja teimme suunnitelmia etenemisreiteiksi. Kummallakaan meistä ei ollut maastopyörää, Helin pyörä oli hiukan sinnepäin, minun ei ollenkaan. Pyörässäni on kapeat renkaat, ei mitään joustoja. Etukori ja tarakka. Koska se olisi joka tapauksessa huono poluilla, pidin korin kuitenkin paikallaan, koska halusin edes sen hyödyn käyttää. Pitäisin korissa parini varajuomia ja vaihtokenkiä.

Lähdössä hymyilyttää.


Varttia ennen ohjeistettua lähtöpaikalle siirtymistä pidettiin kapteeni-info, jossa kuulimme tarkempia tietoja reitistä. Sen jälkeen vielä viimeinen vessakäynti ja siirtyminen lähtöalueelle. Tunnelma oli hyvä ja odottava. Kun kuva-arvoituksen luvut kerrottiin, ratkaisimme sen helposti ja läksimme matkaan. Suunnistus oli melko helppoa, osin sen ansiosta, että porukkaa oli vielä kasassa paljon. Pian väki alkoi hajaantua, kun siirryimme prologista varsinaiselle reitille.

Matka oli käytännössä pelkkää pyöräilyä. Pyrimme valitsemaan reitit maantiepainotteisesti, koska pyörillemme se sopi paremmin. Aina se ei onnistunut ja oli pakko ajaa vaativaksi merkittyä maastopyöräreittiä. Kivikkoisella juurakkopolulla ajaessa ehdin ajatella monta kertaa, etten kestä enää yhtään tätä tärinää ja kolinaa. Kolina johtui korin kahvasta, joka paukutti reunaa vasten, pyörä onneksi pysyi ihan ehjänä. Oli kohtia, joissa ajattelin, että voi kun olisi pyörä, jolla vain päästellä menemään, eikä tarvitsisi varoa niin paljon. Vaikka notkelma, ensin alamäki ja sitten ylämäki, vauhdilla mennä sen yli, eikä hissutella ja sitten taluttaa. Jossain kohdassa korini irtosi ja lensi pöpelikköön. Yritin saada sitä takaisin kiinni, onnistumatta. Joku mies tuli auttamaan, ei onnistunut. Yritin itse vielä kerran ja lopulta sain kuin sainkin sen kiinni.

Vesistötehtävä.


Osalla rasteista oli seikkailukisojen tapaan erityistehtäviä. Yksi tehtävä oli lyödä neljä golfpalloa merkitylle alueelle, siis neljä per henkilö. Se oli yllättävän helppoa, vaikka en ole golfannut ollenkaan. Minigolfia olen joskus lapsena kokeillut ja todennut sen hermoja raastavaksi puuhaksi. Toinen tehtävä oli vesistön ylitys. Rasti piti hakea pienen lahdenpohjukan takaa. Vettä oli nivusiin asti ja järven pohja hyvä kävellä. Ensin meinasin ottaa kengät pois, mutta minulle kerrottiin, ettei kannata. Loppumatkasta olisi teräviä kiviä. Siispä kengät jalassa vain järveen, pyörä olalla. Sekin sujui yllättävän kivasti. Vesi oli lämmintä ja polkujuoksukengät kuivuivat nopeasti. Kolmas erityistehtävä suoritettiin armeijan kasarmialueella, harjoituskäytössä olleessa rakennuksessa. Talon sisältä piti etsiä rasti joka kerroksesta. Tähän tarvittiin lamppua, koska osa paikoista oli täysin pimeinä. Talossa haisi ummehtuneelta, seinissä oli reikiä ja tunnelma kaikenkaikkiaan hyvin aavemainen. Mieleen tulivat uutiskuvat Syyrian tuhotuista kaupungeista. 


Kellarihuone oli ummentunut ja sen katosta roikkui köysiä, joitten päässä oli lenkit. Hyytävää.

Pyöräilyn lisäksi reitille oli suunniteltu lyhyt jalan suoritettava suunnistuspätkä. Sitä varten oli kartta, jossa näkyivät vain maastonmuodot, ei polkuja. Tässä löysimme helposti ensimmäiset rastit, viimeistä saikin etsiä ihan tosissaan. Lopulta pääsimme kuitenkin lähtemään eteenpäin. Myös melonnalle oli varattu pieni osuus. Melontakokemuksemme on varsin vähäinen. Heli osaa soutaa soutuveneellä, minä en muista sitä ikinä tehneeni. Olen melonut joskus lapsena ja teininä. Lisäksi olemme meloneet yhdessä kaksi kertaa, edellisissä Sisu-seikkailuissa. Siitä ei sitten meinannutkaan tulla yhtään mitään. Teimme heti alussa suunnistusvirheen. Kajakki kiemurteli edestakaisin, ohjaaminen tuntui mahdottomalta. Melat kolisivat yhteen. Hermo meinasi mennä, mutta selvisimme siitäkin! Päätimme, että tätä pitää harjoitella jatkoa ajatellen.

Suunnistus koko reitillä sujui kohtuullisen hyvin. Joitakin melko isojakin pummeja tuli, pyöräilimme pitkän matkan väärää reittiä vaikeassa maastossa, välillä talutimme pyörää rytöisessä risukossa, välillä tuli erimielisyyttä siitä, missä olemme ja menimme ensin väärin. Tästä kaikesta opimme sen, että pitää suunnitella reitit paremmin ja ennenkaikkea tarkkailla ympäristöään huolella. Yksikin polku löytyi vasta harharetken jälkeen, se vain oli ollut niin piilossa.

Mikä hienointa, pääsimme maaliin ennen sen sulkeutumista, kaikki rastit kiertäneenä. Olimme pitäneet hauskaa, kuten päätimme. Tämä on hieno laji!

Kuvat: Heli Martikainen

SisuXTrailille vuotta myöhässä

Lapinjärvellä järjestettävä SisuXTrail juostiin tänä vuonna kesäkuussa. Olin ilmoittautunut tähän tapahtumaan jo vuotta aiemmin, mutta pande...